Kausi 2 - Teaser

Kausi 2 - Teaser

Lauri, Maria ja Henkka katsovat taaksepäin ensimmäiseen kauteen sekä kohti toisen kauden aiheita!

Podcastin seuraavalla kaudella jatkamme teknologian, yhteiskunnan, ja kulttuurin ristivaikutusten tutkimista — uusista näkökulmista, uusista teemoista! Kutsumme studioon asiantuntijoita keskustelututkimusmatkoille muun muassa seuraaviin aiheisiin:

Työntekijät, kuluttajat ja sijoittajat odottavat yrityksiltä yhä voimakkaampia kannanottoja yhteiskunnallisiin teemoihin sekä suurempaa läpinäkyvyyttä toiminnan kokonaisvaikutuksiin. Tutkimme vastuullista, yhteiskunnallisesti vaikuttavaa yritystoimintaa ja sen roolia maailmassa.

Julkisten tilojen merkitys muuttuu. Ostoskeskukset eivät entisessä muodossaan automaattisesti vedä ihmisiä puoleensa, kirjastot palvelevat käyttäjiään yhä monipuolisemmin, ja etätyöskentely luo tarpeen uusille työtiloille. Katsaudumme tilojen murrokseen ja asiakaskeskeiseen suunnitteluun.

Pelit: viihdettä, kulttuuria, taidetta, vai urheilua? Digitaaliset pelit ovat hiipineet yhä merkittävämmäksi osaksi ihmisten elämää, vuorovaikutusta, ja vapaa-aikaa. Tutkimme kulttuurista muutosta kohti interaktiivsempia medioita.

Organisaatioden hierarkiat ohenevat, työnteon tavat uudistuvat. Tulemme näkemään yhä enemmän matalahierarkisia asiantuntijaorganisaatioita, itseohjautua tiimejä, ja yhteistyötä yli ammattirajojen. Mutta miten nämä uudet organisaatiot järjestäytyvät?

Loput teemat julkaistaan kevään aikana. Kannattaa pysyä kuulolla mikäli palvelujen saavutettavuus, tekoälyn tarjoamat mahdollisuudet, ja palvelumuotoilun tulevaisuus kiinnostaa!

Kausi 1: Kuunneltavissa nyt
#5 - Nudging the public, featuring behavioral scientist Pelle Hansen
#4 - Mobiilimindfulness, vieraana asiantuntijalääkäri Outi Hilgert
#3 - Yhteisö 2.0, vieraana yhteisöjen rakentaja Pauliina Seppälä
#2 - Oppimisen tulevaisuus, vieraana apulaisprofessori Miikka J. Lehtonen
#1 - Digitaalinen identiteetti, vieraana valkohattuhakkeri Iiro uusitalo


IMG_20190110_143317.jpg

Tilaa Palmun Alla -podcast iTunesista tai mistä tahansa etsitkään podcastisi!

Podcastin RSS    
Twitter:
@Palmu_Finland & #palmunalla
Instagram: Palmu_Finland
Facebook: PalmuFinland

Palmun alla on palvelumuotoilutoimisto Palmun oma podcast. Ohjelman ovat tuottaneet Lauri Lukka, Maria Niemi ja Henry Jalonen. Tunnusmusiikki: Juha Vaaraniemi

Jakso 6 - Annu Nieminen & Nettovaikuttavuus

Jakso 6 - Annu Nieminen & Nettovaikuttavuus

Episode 5 - Nudging the public

Episode 5 - Nudging the public